Sähköautojen latauspisteitä tänä vuonna kolmannes lisää Suomeen

Suomi näyttää saaneen uuden toimijan sähköautoilun edistämiseen, kun OP Ryhmä eli tuttu Osuuspankki ryhtyy rakentamaan sähköautojen latauspisteitä yhteistyössä Fortumin kanssa.

Fortum ja OP rakentavat yhdessä noin sata sähköautojen latauspistettä eri puolille Suomea. Yhteistyön alussa on sovittu latauspisteiden sijoittamisesta yhteensä noin kahdeksallekymmenelle eri paikkakunnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa noin kolmanneksen lisäystä julkisten latauspisteiden määrään Suomessa. Yhteistyön tavoitteena onkin tarjota sähköauton latausmahdollisuus mahdollisimman monen Osuuspankin toimipisteen yhteydessä.

OP:n uusi strategia tähtää siirtymiseen finanssitoimijasta kohti monialaista palveluyritystä. Yksi OP:n uusista painospistealueista on liikkuminen. Vuoden 2016 lopussa lanseerattu OP Kulku -palvelu oli ensiaskel OP Liikkumisen palveluissa. Palvelu tarjoaa kuluttajille ja yrityksille mahdollisuuden sähköautoiluun kuukausimaksulla ilman omistamiseen liittyvää huolta. Kulku-palvelu laajenee loppuvuoden aikana pääkaupunkiseudulta myös useisiin muihin suomalaisiin kaupunkeihin.

– Sähköautoilun edistäminen latauspalveluita tarjoamalla on OP Ryhmälle erinomainen tapa toteuttaa yhteisöllistä rooliamme paikallisella tasolla. Haluamme edistää sähköautoilun kasvua Suomessa ja tehdä sähköautoilusta helppoa uusien palveluiden avulla. Latausverkoston rakentaminen Osuuspankkien yhteyteen edesauttaa myös Kulku-palvelun laajenemista, OP Ryhmän digitaalisesta liiketoiminnasta ja uusista liiketoiminnoista vastaava johtaja Harri Nummela kertoo.

Sähköisen liikenteen palvelut ovat myös Fortumille osa uusien liiketoimintojen ja digitaalisten palveluiden kehittämistä. Fortumilla on jo laaja kokemus latausasemien asentamisesta ja latausverkkojen operoinnista.

Latauspisteet-kartalla-860

Uusista Osuuspankkien yhteyteen rakennettavista latauspisteistä tulee osa Fortum Charge & Drive -verkostoa. Verkostossa on Pohjoismaissa jo yli 1 200 latauspistettä, joista 450 on pikalatauspisteitä. Suomessa Charge & Drive -latauspisteitä on runsaat 90, joista 35 on pikalatauspisteitä (50 kW). Fortum on sähköautojen latauspalvelujen tarjoajana markkinajohtaja Norjassa, joka on sähköautoilun edelläkävijä yli 130 000 rekisteröidyllä sähköautolla. Sähköautojen määrä suhteutettuna asukaslukuun on Norjassa maailman suurin.

– Nyt on oikea aika nostaa sähköautojen latausverkosto uudelle tasolle myös Suomessa. OP:n kanssa tehtävä yhteistyö on erinomainen esimerkki siitä, miten voimme Suomessa yhdessä edistää sähköautoilua. Samalla edesautamme Suomessa asetetun 250 000 sähköauton tavoiteteen saavuttamista vuoteen 2030 mennessä, kehitysjohtaja Rami Syväri Fortum Charge & Drivestä kertoo.

Latauspisteiden rakentaminen Osuuspankkien toimipisteiden yhteyteen käynnistyy toukokuun lopussa. Nyt sovittujen noin sadan latauspisteen kahdeksallakymmenellä paikkakunnalla on tarkoitus olla asiakkaiden käytössä vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on jatkossa laajentaa latausverkostoa Osuuspankkien kanssa useammille paikkakunnille.

Jouko Lampila | Lähde: Fortum