Uutta Oilon CHC -tekniikkaa Kuopion Energialle

Uutta Oilon CHC -tekniikkaa Kuopion Energialle

Siirrettävä CHC-laitos antaa Kuopion Energialle aivan uutta joustavuutta ja mahdollisuuden täyttää asiakkaan jäähdytystarpeet viiveettömästi ja ympäristöystävällisesti.

Oilon on toimittanut Kuopion Energialle konttiin rakennetun siirrettävän CHC-laitoksen. CHC – combined heating and cooling – tarkoittaa lämpöpumppulaitosta, joka samanaikaisesti tuottaa lämpöä ja jäähdytystä hyötykäyttöön. Oilonilla tämä teknologia on tuttua ja koeteltua, mutta jopa maailman mittakaavassa uutta on laitoksen rakentaminen siirrettäväksi – tässä tapauksessa 12 metriä pitkään eristettyyn konttiin, joka siirtyy kätevästi ja nopeasti rekalla paikasta toiseen.

Toimintavalmis CHC-kontti on kätevä siirtää paikasta toiseen tavallisella rekka-autolla.

Savilahti on Kuopion alueellinen kärkihanke

Keskelle Kuopiota, Kallaveden rannalle, muodostuu vuoteen 2030 mennessä 34 000 ihmisen asumis-, opiskelu- ja työskentelyalue. Alueella toimii jo nyt mm. Kuopion yliopistollinen sairaala, Itä-Suomen yliopisto ja suuri määrä tutkimuskeskuksia ja teknologiayrityksiä.

2020-luvun aikana suurta lisäystä tulee tapahtumaan niin opiskelijoiden kuin työpaikkojen määrässä, mutta ennen muuta asumisessa, kun alueelle rakennetaan nykyisten muutaman sadan asukkaan lisäksi koti 6 000 asukkaalle. Koko hanke tarkoittaa jopa puolen miljoonan uuden kerrosneliömetrin rakentamista.

Suureen rakennushankkeeseen liittyy valtava infrastruktuurin rakentaminen, jossa Kuopion Energialla on merkittävä rooli. Kuopion kaupunki on varsin kattavasti kaukolämmön piirissä ja uudelle alueelle tarvitaan luonnollisesti myös sähkö- ja kaukolämpöverkko.

Uudempi asia on kaukojäähdytys, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti. Tämä varten Kuopion Energia on rakentanut Savilahden rannalle kaukojäähdytyslaitoksen, joka hyödyntää Kallaveden Neulalahden 32 metriä syvästä syvänteestä pumpattavaa kylmää vettä kiinteistöjen ja sairaalan jäähdytystarpeisiin. Laitos valmistui toukokuussa 2020.

Jäähdytysratkaisua ei voi odottaa pitkään

– Juuri valmistunut kaukojäähdytyslaitoksemme palvelee alkuvaiheessa sairaalaa, yliopistoa ja muita lähellä olevia kiinteistöjä, kertoo Kuopion Energian Savilahden kaukojäähdytyslaitoksen projektipäällikkö Petri Turtiainen. – Laitoksen mitoitusteho on 30 megawattia ja investointi, joka käsittää rakennuksen, laitteet ja putkiston on 15 miljoonaa euroa. Järven pohjaan on asennettu jäähdytysveden ottamista varten 2,8 kilometriä DN1200-vesistöputkea. Jäähdytysputkistoa rakennetaan lisää alueen muun rakennustyön etenemisen tahdissa.

– Moottoritien toiselle puolelle, vajaan kilometrin päähän laitoksesta on juuri valmistumassa suuri KPY Novapoliksen toimistotalo, joka tarvitsee jäähdytystä. Putkiston vetäminen sinne kaukojäähdytyslaitokselta kestää vielä ehkä vuoden tai pari, eikä asiakas tietenkään voi odottaa niin kauan. Vaihtoehtoina olivat vanhanaikainen vedenjäähdytyslaitos tai esille noussut, väliaikaisesti – vuodeksi tai pariksi – paikalle tuotava siirrettävä CHC-laitos.

Kontin katolle nostettiin varmistukseksi nestejäähdytin, joka lauhduttaa ylimääräisen lämmön ulkoilmaan.

Ympäristöystävällisyys puolsi CHC-ratkaisua, koska vedenjäähdytyslaitos olisi lauhduttanut lämmön hukkaan. Nyt CHC-laitos syöttää jäähdytyksestä syntyvän lämpöenergian läheltä kulkevaan kaukolämpöverkkoon, joka jakelee lämmön kaukolämpöasiakkaiden käyttöön. Jäähdytysputkiston valmistuttua kontti – tai sen sisältämät laitteet – siirretään seuraavaan kohteeseen.

Hyviä kokemuksia ja tietoa eri energiayhtiöiltä

– Meillä on omia hyviä kokemuksia Oilonin CHC-tekniikasta jo entuudestaan, kun Oilon toimitti meille Kuopion museon ja pääkirjaston jäähdytysratkaisuksi kiinteistökohtaisen CHC-laitoksen viime vuonna. Museon osalta ratkaisua puolsi ympäristöystävällisyyden lisäksi se, että siinä ei tarvita rakennuksen ulkopuolelle näkyviä lauhdutinrakennelmia.

Turtiaisen mukaan energiayhtiöillä on myös paljon yhteyksiä keskenään, kokemusten vaihtoa ja yhteistä kehitystyötä. Kuopion energian henkilöt kävivät tutustumassa Helsingissä Helen Oy:n kokemuksiin Oilonin CHC-tekniikasta ja Tampereen Sähkölaitoksella, jonka järvivedellä toimivassa kaukojäähdytyslaitoksessa käytetään Oilonin tekniikkaa.

– Oilon on meille erinomainen ja helppo kumppani, jatkaa Turtiainen. – Heillä on vahva osaaminen, koeteltu tekniikka ja testattu valmis tuote. Meidän ei tarvitse miettiä teknisiä yksityiskohtia, kun meillä on kumppani joka tietää ja tuntee asiansa. Vastaavaa kokonaisuutta ei tietääksemme tarjoa kukaan muu.

Kuopion Energian projektipäällikkö Petri Turtiainen (vas) ja Oilonin huoltopäällikkö Tuomas Toivonen toteavat, että kontin nosto tapahtui onnistuneesti ja suunnitelmien mukaisesti.

– Kiinnostus kiinteistökohtaisiin jäähdytysratkaisuihin on alkanut nousta myös muualla kaupungissa. Kaukojäähdytysverkkoon investoiminen valmiilla kaupunkialueella on hidas ja kallis ratkaisu, mutta CHC-laitos voidaan rakentaa minne tahansa, missä on kaukolämpöverkko läheisyydessä.

Jäähdytystä erinomaisella hyötysuhteella

Kuopioon toimitetun siirrettävän CHC-laitoksen perustana on kaksi Oilon ChillHeat P300 -teollisuuslämpöpumppua. Laitoksen sähköteho on yhteensä 337 kilowattia (kW), jäähdytysteho 650 kW ja samanaikainen kaukolämmöntuotto on 970 kW. Kokonaishyötysuhteeksi saadaan COPtot 4.8.

Kaukolämpöverkon menopuolelle syötettävän veden lämpötila on Kuopiossa +80°C ja verkon paluupuolelta otetaan noin +45°C lämpöistä vettä. Kiinteistön jäähdytykseen syötetään +8°C lämpöä ja sieltä palaa noin +16°C lämpötila. Lämpöpumppu on hyvin joustava lämpötilojen suhteen ja tarpeen mukaan höyrystimestä voidaan syöttää jäähdytettävään kohteeseen vaikka pakkasliuosta ja lauhduttimesta saadaan parhaimmillaan jopa yli +120°C lämpöä.

– Lämpöpumppujen lisäksi toimitus sisälsi tasaussäiliön, kiertovesipumput, sähkö- ja automaatiokeskuksen sekä varalla kontin päälle sijoitetun nestelauhduttimen, kertoo Oilonin teollisuuslämpöpumppujen ja vedenjäähdyttimien myyntipäällikkö Jussi Alpua. – Toimitus tapahtui ”avaimet käteen” -periaatteella ja käsitti valmiin laitoksen suunnittelun, asennuksen, käyttöönoton, koulutuksen sekä jatkossa huollon.

– Olemme toimittaneet CHC-järjestelmät pääsääntöisesti suoraan kiinteistöön asennettuna. Kuopioon tuleva konttiratkaisu onkin ensimmäinen laatuaan. Toteutettujen kohteiden kokoluokat ovat olleet 30 kW – 1 000 kW jäähdytysteholtaan ja samanaikaisesti tehdään lisäksi kaukolämpöä. Näihin meillä löytyykin täysin valmis konsepti aina tarjousvaiheesta suunnitteluun ja käytönvalvontaan saakka.

– CHC-järjestelmien myynti kasvaa tasaisesti. Kasvuun vaikuttavia tekijöitä on paljon, mutta ehkä tärkeimpänä argumenttina ovat ympäristöasiat. Uusiutuvaa lämpöä otetaan talteen kaukolämpöön, jossa sitä voidaan hyödyntää useammalle asiakkaalle. Tässä siis toteutuu energian kiertotalous todella hienosti.

CHC-kontti pitää sisällään lämpöpumput ja kaiken muun tarvittavan tekniikan kiinteistön jäähdyttämiseksi ja lämmön siirtämiseksi kaukolämpöverkkoon.

– Energiayhtiöt ovat todella kiinnostuneita uusista palveluista ja ratkaisuista. Jäähdytys on yksi hyvä esimerkki niistä ja moni haluaakin ottaa sen mukaan uutena palveluna liiketoimintaansa. CHC-ratkaisu, suoraan kiinteistöön asennettuna tai kontissa toimitettuna, madaltaa tätä kynnystä ja tekee energiayhtiöille helpoksi tarjota asiakkailleen turvallista lisäpalvelua.

Kohti hiilineutraalia tulevaisuutta

– Oilon ChillHeat -koneiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti niin Suomessa kuin kansainvälisesti ja kaukolämpö ja/tai -kylmäverkkoihin integroidut CHC-ratkaisut ovat hyvä esimerkki sovelluspotentiaalista teollisuuden ja kiinteistöjen ohella, sanoo Oilon-teollisuuslämpöpumppujen liiketoimintajohtaja Martti Kukkola. – Muutaman viime vuoden aikana olemme toimittaneet jo pelkästään energiayhtiöille yli kaksikymmentä kaukolämpöverkkoihin kytkettyä CHC-ratkaisua, joissa kussakin kohteessa on yhdestä neljään Oilon ChillHeat -korkealämpöpumppua.

EU on Pariisin ilmastosopimuksen myötä sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Suomessa Sanna Marininhallitusohjelman (2019) tavoitteena puolestaan on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Kukkolan mukaan nämä tavoitteet ovat vahvasti Oilonin strategiassa.

– Oilon on perinteikäs suomalainen energiaratkaisuja tarjoava perheyhtiö, jatkaa Kukkola. – Meidät tunnetaan toki paremmin polttimista, mutta teollisuuslämpöpumput ovat kuuluneet toimintaamme jo pitkälti toistakymmentä vuotta ja ne ovat nopeimmin kasvava sektorimme. Oilon tarjoaa tulevaisuuden energiaratkaisuja, jotka liittyvät vähäpäästöiseen polttotekniikkaan, sekä erittäin tehokkaita lämpöpumppuratkaisuja.

Jouko Lampila

Your email address will not be published. Required fields are marked *