Herra Snellman on lämpöpumppujen pioneerikäyttäjä
Snellmanin Lihanjalostus Oy Pietarsaaressa on ryhtynyt käyttämään teollisuuslämpöpumppuja hukkalämmön hyödyntämisessä aivan ensimmäisten joukossa. Tänään Oilonin toimittamat teollisuuslämpöpumput tuottavat merkittävän osan Snellmanin lämpöenergiasta.
Biohiili – uudelleen löydetty aarre
Biohiilen monet edut ja käyttömahdollisuudet avasivat todella silmät Suomen Biohiiliyhdistyksen kansainvälisessä seminaarissa.
Suomessa suunnitellaan maailman parhaita aurinkoinverttereitä
ABB on keskittänyt voimalaitosluokan aurinkosähköinverttereiden tuotekehityksen Suomeen, Pitäjänmäelle. Viime vuonna laajennettu aurinkolaboratorio antaa kehitystyöhön entistä paremmat mahdollisuudet.
Suomen suurin aurinkovoimala ja akkuvarasto Kalajoelle
Erityisen mielenkiintoiseksi hankkeen tekee, että sen taustalla ei ole mikään suuri teollisuusyritys, vaan Kalajoen kaupunki ja joukko liikemiehiä, jotka näkevät auringossa hyvän bisneksen.
Rehellisyyttä aurinkopaneelien kauppaan
Olemme pari kertaa aikaisemmin varoittaneet lukijoitamme epärehellisestä aurinkopaneelien myyjästä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut Pohjolan Energia Oy:tä koskevan ratkaisunsa.
Biokaasun tuotanto Suomessa etenee vaikeuksista huolimatta
Suomessa tuotetaan biokaasua ennen muuta puhdistamolietteistä ja orgaanisista yhdyskuntajätteistä. Peltobiomassojen ja maatalouden sivuvirtojen hyödyntäminen on vasta lähtökuopissa.
Bollinger – sähköauto maasturikuskien makuun
Tämä ei ole mikään city-maasturi vaan todellinen työkalu, joka tuo elävästi mieleen klassisen Land-Rover Defenderin ja saa Hummerit ja muut möhkäleet näyttämään kovin antiikkisilta.
Smart Energy Åland – Ahvenanmaasta 100 % uusiutuvan energian kehitysympäristö
CLIC Innovation yhdessä merkittävien ahvenanmaalaisten toimijoiden kanssa on perustanut Flexens Oy:n, jonka tavoitteena on toteuttaa ja kaupallistaa maailman paras energiajärjestelmä ja luoda uutta energiaosaamisen vientiä Suomelle.
Pumppuvoimala on hyvä ja tehokas sähkövarasto
Pohjois-Pohjanmaalla, Pyhäjärvellä, sijaitsee Euroopan syvin kaivos, joka suljetaan ensi kesänä. Pumppuvoimala on yksi merkittävimmistä hankkeista suuren tilan jatkohyödyntämiseen.
Viisi näkökulmaa ilmastonmuutokseen ja liikenteeseen
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner esittää ministeriön sivuilla julkaisemassaan kirjoituksessa hyviä näkökulmia mahdollisuuksiin vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä.