Energiajärjestelmiä maailmalle – Ahvenanmaa pilottina
Flexens Oy:n tavoitteena on tulla maailman johtavaksi kehittyneiden uusiutuvien ja joustavien energiajärjestelmien projektikehitysyhtiöksi. Vuosi sitten perustettu yhtiö voitti Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksessa seitsemän miljoonan euron pääomalainan liiketoimintansa rakentamiseen.
Vähemmälläkin paljon hyviä tuloksia
Ruohonjuuri-rahasto jakoi tänä vuonna 29 500 euroa paremman maailman rakentamiseen. Tämän vuoden painopisteenä olivat ratkaisut, jotka edistävät hiilineutraaleihin elintapoihin siirtymistä seuraavan vuosikymmenen aikana.
Biohiili – uudelleen löydetty aarre
Biohiilen monet edut ja käyttömahdollisuudet avasivat todella silmät Suomen Biohiiliyhdistyksen kansainvälisessä seminaarissa.
Enemmistö on kiinnostunut ostamaan sähköauton tai hybridin
AutoVex-palvelun teettämän kyselyn mukaan 56% vastanneista on seuraavien viiden vuoden aikana kiinnostuneita siirtymään sähkö- tai hybridiauton käyttäjiksi.
IPCC: maankäytöllä on suuri merkitys ilmastonmuutoksessa
Kestävä maa- ja metsätalous on tärkeä osa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ennennäkemättömän nopeasti lisääntynyt maankäyttö on kiihdyttänyt osaltaan ilmaston lämpenemistä, aavikoitumista ja maaperän köyhtymistä viime vuosikymmeninä.
Vievätkö sähköautot norjalaiset perikatoon?
Joidenkin julkaisujen otsikoissa kerrotaan, miten norjalaisille tulee miljardilasku, mikäli sähköautot yleistyvät nykyistä tahtia. Johtopäätös on kuitenkin hätäinen.
Uusia julkisia latauspisteitä Helsingin kantakaupunkiin
Helsingin kaupunki ja Helen Oy ovat sopineet yhteistyöstä sähköautojen julkisten latausasemien toteuttamisesta kaupungin katujen pysäköintialueille.
Korjausrakentaminen ja energiatehokkuus
Katto-, putki- ja julkisivuremontit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kohentaa rakennuksen energiatehokkuutta vähällä lisävaivalla ja -kustannuksella. Keinoja olisi käytettävissä yllin kyllin – suurin syy tämän mahdollisuuden heikkoon hyödyntämiseen löytyykin ymmärryksen ja intressien saralta.
Aurinkovuodetkaan eivät ole veljeksiä
Oma pieni aurinkovoimalamme Hirvensalmella on ollut toiminnassa syksystä 2013 ja tuottaa omaa tilastotietoaan eri vuosien vaihtelevasta aurinkoenergian tuotosta.
Teollisen mittakaavan akustot tasapainottavat sähköverkkoa
TuuliWatin Iin Viinamäen tuulipuiston yhteyteen rakennetaan sähkövarasto, joka on teholtaan kuusi megawattia. Sekä tuulipuisto että sähkövarasto toteutetaan markkinaehtoisesti, ilman yhteiskunnan tukea.